Tyttö voi lähteä Lapista, muttei Lappi tytöstä!

Tämä syksy ja viime talvi sai minut mietiskelemään sitä mitä ne kotikonnut merkitsee, se seutu jossa kasvoit ja vartuit... Koska täällä talvi ja syksy on oikeasti talvi ja syksy <3

Olen siis Muoniosta kotoisin, tarkemmin sanottuna Muonion keskustasta 23km Kilpisjärvelle päin olevasta Antinpalosta.
Kävin ala-asteen pienellä sivukylän koululla jossa oli aina koko koulun oppilasmäärä noin 20. Meän luokka oli isoimpia, meitä oli 7, kaikki tyttöjä. Joka vuosi koko koulu lähti luokkaretkelle, edes pienelle sellaiselle, kun koko vuosi oltiin erilaisin toimin kerätty rahaa kaikkien perheiden voimin. Se oli silloin itsestäänselvää mutta nykyään muistelen lämmöllä tuota ala-aste aikaa ja olen onnellinen että asuin mettän keskellä kaukana kaikesta ja sain käydä ala-asteen tuolla tavalla :)
Ylä-aste olikin sitten Muoniossa, se oli iso koulu pikkukouluun tottuneelle tytölle :)
Muoniossa kävin vielä ammattikoulun, 2 vuotisen ravintola-koulutuksen, jonka jälkeen heti päättäjäispäivänä, olin tuollon 18v, muutin kauas Muoniosta, omilleni.
18 ensimmäistä vuotta Muoniossa ja heti kun mahdollisuus tuli niin piti päästä pois, koska silloin se tuntui niin pieneltä ja tylsältä paikalta... Tuskinpa ainut nuori joka ajattelee noin kotipaikkakunnastaan ;)

12 vuotta etsin paikkaani muualta... Asuin Pihtiputaalla, Tampereella, Rovaniemellä, Keminmaassa ja Kemissä. Kemissä enimmäkseen tuon 12 vuoden aikana. Koskaan en kotiutunut mihinkään. Kemiä aloin vihaamaan. Aina kun pääsin käymään Lapissa, olin onnellisimmillani. Ja aina kun piti lähteä Lapista pois, itkin. Mitä enemmän aikaa kului, mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän kaipasin Lappiin, KOTIIN. Elämäntilanteet vaan ei tuntunu koskaan olevan oikeita ja minulle jopa suoraan sanottiin että minun pitäisi lopettaa "haihattelut".

Vuodenajoista syksy ja talvi tuntu aina kamalilta, kun ne ei olleet mielestäni oikeanlaiset... Syksy tuntu pitkältä ja en voinu käsittää sitä että joulukuussa sataa vettä! Nyt tuntuu oikealta... Talvella lunta ja pakkasta, niin sen pittää olla!

Onneksi tuli päivä jolloin tajusin että jos mie olen onnellinen, niin minut lapsetki on. Ja että tämä on minun elämä, että loppu sen toisten miellyttäminen! Ja sitten tapahtui vielä se, että 15 vuotta kestänyt kaveruus myöskin Lapissa, naapurikunnassa, kasvaneen miehen kanssa syventyi suureksi rakkaudeksi ja hän edelleenkin asui täällä... Se oli se viimenen pala joka loksahti paikalleen.

Nyt kolmekymppisenä olen asunut Lapissa (Sirkassa) taas pian vuoden ja tiedän nyt että täältä en enää lähde mihinkään. Täällä on koti <3